Avoimet työpaikat: haemme lähihoitajia ja ohjaajaa

Caritas tarjoaa kattavia asumis-, kotihoito- ja kuntoutuspalveluja erityisesti vanhuksille ja vammaisille Oulun seudulla ja Rovaniemellä. Olemme yleishyödyllinen ja hyvää tekevä, Oulussa vuonna 1998 perustettu palveluntuottaja. Palveluliiketoiminnasta syntyvät tuotot ohjataan Caritas-Säätiön kautta pohjoissuomalaisten vanhusten ja vammaisten hyväksi, ja meille onkin myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys-merkki. Yhteisöömme kuuluu noin 550 työntekijää ja iso joukko vapaaehtoisia. Olemme reilu työnantaja, jonka toimintaa ohjaavat vahvat arvot: lähimmäisenrakkaus, yhteisöllisyys, eettisyys ja vastuullisuus.

Haemme nyt Oulun alueelle
– Lähihoitajia toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin
– Sosionomia ohjaajan tehtävään

Lisäksi haemme lähihoitajan sijaisia 18.10.2019-19.01.2020 ajanjaksolle.
Tässä haussa huomioimme myös lähi- tai sairaanhoitajaopiskelijat.

Toistaiseksi voimassa olevan tehtävän koulutusvaatimuksena on lähi- tai perushoitajan tutkinto sekä Suosikki-rekisteröinti. Arvostamme aiempaa kokemusta vanhus- ja/tai vammaistyöstä, joustavuutta sekä hyviä yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitoja. Ohjaajan tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on sosionomin AMK -tutkinto.

Palvelukotimme tarjoavat ammattitaitoista apua ympärivuorokautisesti sekä vammais- että vanhuspuolen asiakkaille. Asiakkaamme tarvitsevat jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa tai paljon tukea, ohjausta ja valvontaa. Teemme hyvässä tiimityön hengessä asiakkaidemme arjesta turvallista ja sujuvaa. Palvelu perustuu aina asiakkaan kanssa yhteistyössä laadittuun suunnitelmaan ja toteutetaan moniammatillisesti hoitohenkilökunnan, kuntoutuksen ja lääkärien kanssa.

Työyhteisönä Caritas on jatkuvasti kehittyvä ja yhteisöllinen, jossa tehdään tiimityötä hyvässä hengessä. Tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuden koulutuksiin, kannustavia henkilöstöetuja sekä aktiivista virkistystoimintaa.

Työsuhteet alkavat sopimuksen mukaan. Työ on pääsääntöisesti kolmivuorotyötä. Tehtävissä on kuuden kuukauden koeaika. Palkkaus on yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukainen. Tehtävään valitulta edellytetään lääkärintodistusta soveltuvuudesta.

Hakeminen:
Hakuaika 22.09.2019 asti, täytämme tehtäviä sitä mukaa kun sopivia hakijoita löytyy.

Täytä linkistä tehtäväkohtainen sähköinen hakemus:

Sijaisuudet 18.10.2019-19.01.2020 ajanjaksolle

Toistaiseksi voimassa oleva lähihoitajan tehtävä

Toistaiseksi voimassa oleva ohjaajan tehtävä

Lisätietoja tehtävistä antavat ma-pe klo 10-14:

Palvelupäällikkö Sinikka Sirviö, 040 520 6211 ja palvelupäällikkö Eija Anttila, 045 805 5858
Henkilöstökoordinaattori Hanna-Riikka Pöppönen, 040 354 9850 (17.09.2019 lähtien)