Digimaailma voi pelottaa – Ikä ei ole oppimisen este

Tämä DigiJelppari -hankkeen projektikoordinaattorin kirjoitus julkaistiin Kalevassa 22.2.2020 mielipiteet-palstalla:

 

Briitta Koskiaho-Cronström ja Erja Saarinen (HS Mielipide 19.2.2020) kirjoittivat ikäihmisten sinnittelemisestä digimaailmassa jatkaen samaisessa lehdessä helmikuussa alkanutta keskustelua palveluissa asioinnin ongelmista. 

DigiJelppari-hankkeessa, jonka kautta tarjoamme oululaisille 65 vuotta täyttäneille digiopastusta kotiin vapaaehtoisten digiopastajien opastamana, olen kuullut samanlaisia kertomuksia omien asioiden hoitamisen ongelmista.

Digimaailma menee suurin loikkauksin eteenpäin, ja muitten kuin sähköisten palvelujen saaminen on monilla asuinalueilla vaikeutunut tai jopa loppunut. Myös palvelujen kokonaisuuden hahmottaminen ja asioiden hoitaminen voi monelle olla hyvinkin haastavaa.

Tänä päivänä eläkkeelle siirtyessä monet ovat työelämässä käyttäneet digilaitteita ja erilaisia sähköisiä palveluita. Heille digimaailma on tuttu, mutta sähköisten palveluiden ja laitteiden päivittyminen ja kehittyminen voi silti tuottaa heille vaikeuksia. Työelämässä saatu tuki ei välttämättä toteudu kotioloissa, jos ihmisellä ei ole lähipiirissä niitä, jotka voivat auttaa.

Koskiaho-Cronström ja Saarinen toteavat, että ne jotka ovat olleet kyvykkäitä eivät yhtäkkiä olekaan sitä uudessa tilanteessa.

Tapaan myös niitä ikäihmisiä, jotka eivät halua olla mukana digimaailmassa. Heille digimaailma on pelottava ja he haluavat hoitaa omia asioita kuten ennenkin, kasvokkain tai puhelimitse. Sen tulisi olla heille mahdollinen niin kauan, kunnes palvelut ja laitteet on saatu erilaiset käyttäjäryhmät huomioon ottaen helpoiksi ja asiakasystävällisiksi sekä neuvonta ja opastus kaikille mahdolliseksi.

Jotkut ikäihmiset miettivät oppivatko he enää ikänsä puolesta uusia asioita. Ikä ei ole este oppimiselle, täytyy vain olla oikeanlaista opastusta. Jotkut ovat ulkoistaneet omien asioiden hoidon läheiselle ja ovat tyytyväisiä, kun joku toinen hoitaa asiat ”digimaailmassa”. Mutta mitä heille tapahtuu, jos asioiden hoitajaa ei ole?

On myös heitä, jotka kertovat päässeensä eläkkeelle ennen kuin ”digi” tuli mukaan työelämään ja olleensa iloisia, ettei heidän tarvinnut opetella sitä. ”Mutta nyt minun on pakko opetella, jotta voin hoitaa omia arkisia asioita”, kuten eräs ikäihminen totesi.

Sitten on tietenkin myös heitä aallon harjalla olevia, jotka ovat kiinnostuneita ja osaavat paljon. Heistä osa toimii onneksemme neuvojina, opastajina ja esimerkkeinä siitä, että uuden oppiminen onnistuu iästä riippumatta, ja että sähköiset palvelut ja sovellukset ovat yksi vaihtoehto hoitaa asioita ja pitää yhteyttä läheisiin.

Monenlaisia palveluvaihtoehtoja on oltava, jottei eriarvoisuutta luoda digilaitteiden ja sähköisiä palveluita luovien tahojen ehdoilla. Pakolla on harvoin saatu hyvää aikaan. Se, että on resursseja ohjata ja opastaa ihmiset käyttämään digilaitteita ja palveluita, on jokaiselle kansalaiselle ja hänen yhdenvertaiselle asemalle elintärkeä.

Kun digitaidoista puhutaan uutena kansalaistaitona, tulisi sen opastukseen olla riittävät resurssit ja pitkäjänteisyyttä, mutta eritoten käyttäjälähtöisä laitteita ja sähköisiä palveluita. Jottemme unohda kohtaamista ja sen merkitystä inhimillisessä maailmassa, kasvokkain tapahtuville palveluille on tässä maailmassa myös tarvetta!

 

Matleena Keränen
projektikoordinaattori
Digijelppari -hanke, Caritas-Säätiö

Tutustu hankkeeseen