Vanhustenviikon teemana on Luonto antaa voimaa

Viikolla 40 vietetään Vanhustenviikkoa, jonka kattoteemana on Luonto antaa voimaa

Vanhustyön keskusliitto on kannustanut yhteisöjä ja järjestöjä järjestämään ohjelmaa Vanhustenviikolla. Caritaksessa haasteeseen on tartuttu ja tarjolla onkin monipuolinen kattaus ikäihmisille suunnattua ohjelmaa.

Esimerkiksi Caritaksen ensimmäisessä palvelukodissa, vuonna 2002 avatussa Kairos-kodissa, vietetään Vanhustenviikkoa monipuolisen luontoteeman mukaisesti. Palvelukodin henkilöstö on suunnitellut viikon ohjelman yhdessä asukkaiden kanssa asukaskokouksissa esille tulleiden toiveiden pohjalta.

Palvelukodin palveluesimies Katariina Seppänen kertoo suunnitellusta ohjelmasta.

Viikon aikana saamme kokea luontoa monella eri tavalla — jokaiselle on tarjolla jotakin. Viikko käynnistyy sunnuntaina 3.10. Vanhustenpäivän valtakunnallisella pääjuhlalla. Juhla kuvataan suorana lähetyksenä Ähtäri-hallista klo 13.00-14.00 ja seuraamme lähetystä yhdessä AlfaTV-kanavalta. 

Maanantain ohjelmassa on ulkoilua ja menemme nauttimaan monipuolisesta lähiluonnosta. Palvelukotimme sijaitsee Kaukovainiolla puistomaisessa ympäristössä keskellä korkeita mäntyjä, ja suojainen sisäpihamme tarjoaa näkymät vuodenaikojen vaihteluun ja luontoelämyksiin.

Tiistaina koemme virtuaalisen metsäkävelyn eri vuodenaikoina ja laulamme pianon säestyksellä luontoaiheisia lauluja. Keskiviikkona saamme eläimistä iloa ja läheisyyttä, kun Kaverikoira, suomenlapinkoira Rontti vierailee rapsuteltava. 

Torstaina ohjelmassa on luontovisailua ja erilaisia tehtävärasteja palvelukodin tiloissa. Perjantaina askartelemme Mitä luonto minulle merkitsee -teemalla ja iltapäivällä nautimme täytekakkukahvit.

Lauantaina tutustumme henkilökuntamme palvelukodin tiloihin kokoamaan Luonto lähellä -näyttelyyn. Näyttely koostuu erilaisista luonnon elementeistä. Juhlaviikko päätetään sunnuntain jumalanpalvelukseen.

Luonto antaa parastaan

Luonnolla on suuri merkitys erityisesti iäkkäiden hyvinvointiin. Ihmisen vanhetessa aistitoiminnot hidastuvat ja ympäristön havainnointi vaikeutuu, mutta luonnossa monet iäkkäät ihmiset kokevat kuitenkin rauhoittuvansa ja ajatustensa kirkastuvan.

Kun omaehtoinen ja itsenäinen liikkuminen luonnossa ei ole enää mahdollista, voidaan luonnon elvyttäviä vaikutuksia aikaansaada tuomalla luonnon tuoksut, äänet ja tuntu palvelukotiin. Luontokokemus on jokaisella yksilöllinen ja ainutlaatuinen. Kuitenkin jo pelkät seinillä olevat luontokuvat aikaansaavat positiivisia tunteita sekä vähentävät muun muassa jännittyneisyyttä. Luonnon kauneus löytyy yksinkertaisimmillaan yksittäisistä kasveista, kivistä, juurakoista ja sammaleista.

Syksy on mitä parhainta ulkoiluaikaa — Ei ole liian kylmä, eikä liian kuuma. Ihanat syksyn sävyt loistavat luonnossa. Hyvää Vanhustenviikkoa kaikille!

 

Caritaksen palvelukeskuksien avoimiin tapahtumiin voit tutustua täällä

Lisätietoja teemasta Vanhustenviikon sivustostolta