Saara on uusi Hyvä Naapuri

Koulujen syyslukukausi on päässyt jo hyvään vauhtiin. Moni opiskelija on tänä syksynä muuttanut vieraaseen kaupunkiin ja totuttelee uudenlaiseen arkeen. Yksi heistä on Taivalkoskelta kotoisin oleva Saara Majava. Saara muutti Ouluun optometrian opintojen perässä elokuussa.

Saaran asumismuoto ei kuitenkaan ole ihan perinteinen, sillä hän on Caritaksen uusin Hyvä Naapuri -asukas. Hän asuu Eteläntullin uudella asuinalueella Caritas Härkälinnassa, jossa hänen naapurinaan asuu pääasiassa vammaisia henkilöitä ja ikäihmisiä. Hyvä Naapuri -asumiseen kuuluu vapaa-ajan viettoa muiden talon asukkaiden kanssa muutama tunti viikossa. Yhteisen tekemisen ohella Hyvä Naapuri elää kuitenkin tavallista elämää normaalin vuokra-asumisen säännöin.

Asuminen täällä on ollut vielä mukavampaa ja rennompaa kuin etukäteen uskalsin ajatella

Saara kertoo kuulleensa Hyvä Naapuri -asunnoista rippileirillä isosena ollessaan. Rippileirin pappi oli kuullut asumismuodosta ja vinkkasi siitä Saaralle, kun kuuli, että Saara oli saanut opiskelupaikan Oulusta, mutta asuntoa ei ollut vielä tiedossa.
“Päätin hakea Caritaksesta asuntoa, koska ajattelin asumismuodon olevan mielenkiintoinen ja mukavan yhteisöllinen tapa asua, niinkuin se on ollutkin”, Saara kertaa.

Saara kertoo, että optometrian eli tuttavallisemmin optikon opinnot OAMK:ssa, kuin myös arki ensimmäisessä omassa kodissa Caritas Härkälinnassa ovat käynnistyneet hyvin.
”Asuminen täällä on ollut vielä mukavampaa ja rennompaa kuin etukäteen uskalsin ajatella”, Saara kiittelee. Vastaanotto on Saaran mukaan ollut lämmin sekä Caritaksen henkilöstön että asukkaiden puolesta.

Helpotusta nuoren Saaran kotiutimiseen on erityisesti tuonut talossa Hyvä Naapuri -nuorena jo vuodesta 2016 asunut, hammaslääketieteen opiskelija Liisa Puhakka.
”On ollut helppoa ja mukavaa oppia tekemällä Liisan mukana. Liisa on ollut ihanan kannustava ja tukeva”, Saara toteaa.

 

hyva naapuri -asukkaat sitoutuvat viettamaan viikoittain aikaa caritaksen asukkaiden kanssa

Saara on oppinut paljon “konkariasukas” Liisalta (vasemmalla), joka on asunut Caritaksessa jo elokuusta 2016 saakka. Peli-illassa mukana olleet asukkaat Miia ja Hermanni nauttivat naapuriensa seurasta.

Musiikkituokioita ja peli-iltoja

Liisa ja Saara vetävät yhdessä talon asukkaille tiistaisin musiikkituokion ja torstaisin peli-illan. Musiikkituokiossa soitetaan ja lauletaan yhdessä asukkaiden toivelauluja ja peli-illassa pelataan yhdessä Unoa ja muita seura- ja lautapelejä. Tällä kertaa vuorossa oli Alias-sananselityspeli.
”Alussa esimerkiksi musiikkituokioissa laulaminen jännitti, mutta ei enää. Palvelukodin venetsialaisissa minulla ja Liisalla oli jopa oma musiikkiesitys, missä minä lauloin ja Liisa säesti”, Saara kertoo ja luettelee pitkän listan venetsialaisissa esittämiään lauluja.

Myös ”konkariasukas” Liisa kertoo olevansa tyytyväinen siihen, miten asiat Saaran kanssa ovat lähteneet sujumaan.
”Se, että Hyvä Naapuri -asukkaat välillä vaihtuvat, on hyvä asia, sillä uusien ihmisten mukana tulee uutta virtaa ja uusia ideoita”, hän toteaa.

Idea toimintaan Hollannista

Caritaksen Hyvä Naapuri -toiminta on ensimmäinen laatuaan Pohjois-Suomessa. Toiminnan tavoitteena on vähentää yksinäisyyttä sekä mahdollistaa eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kohtaamista arjessa. Idea yhteisölliseen asumiseen saatiin Hollannista. Caritaksen johtoryhmä vieraili huhtikuussa 2016 Humanitas- dementiakodissa, jossa asui muistisairaiden asukkaiden lisäksi nuoria.

Caritaksen palveluasumisen kohteissa Hyvä Naapuri -nuoret asuvat tavallisissa asunnoissa ja maksavat niistä hieman huokeampaa vuokraa. He sitoutuvat olemaan hyviä naapureita ja viettävät aikaa asukkaiden parissa muutaman tunnin viikossa, kukin omalla tavallaan.

 

Kiinnostuitko Hyvä Naapuri -toiminnasta? Lue lisää ja ota yhteyttä!